1950-luvun alkuvuosina tuikkivat sähkövalot jo monissa taloissa.
Siirtoväen kylien taloja valaistiin vielä hasakeilla.
Navettatöitä tehtiin öljytuijujen niukassa valossa – enemmän ja vähemmän käsikopelossa.
Lokakuun 15. päivä 1954 oli Elsan nimipäivä. Tytöstä tuli Lapajärven kylän merkkihenkilö, sillä hänen nimipäivänään kylään saatiin sähköt. Sen erikoisempia valojuhlia ei kylällä pidetty, mutta sinä päivänä ainakin radiokauppiaita ajaa tormuutti pitkin rapaista kylätietä. Elsan päivänä päättyi lapajärveläisten kuusi vuotta kestänyt tuhertaminen öljytuikkujen valossa. Sähköt olivat Lauri Siivolan mukaan ” mahottoman hyvä asia. ”
Sähköä jopa pyrittiin säästämään siten, ettei ulkovaloja pidetty turhan takia päällä. Lapajärvellä sähköverkkoon liityttiin lähes sataprosenttisesti. Ensimmäinen muuntaja rakennettiin keskikylälle Siivolan Kaarlon talon kohdalle. ”Aluksi oli vain yksi muuntaja, eikä virtaa tahtonut riittää. Pyykkikoneella kesti pestä vain yhdessä talossa kerrallaan. Siinä oli oltava hyvät suhteet toisen talon kanssa, että pystyi sopimaan milloin pyykätään.”
Sallan siirtoväen kylien sähköistäminen eteni siten, että Koillis-Lapin Sähkö Oy rakensi päälinjat. Taloihin erkanevan ns. matalan pään pylväiden hankinnan suorittivat sähköyhtiön asiakkaat. He kaatoivat omilta metsäpalstoiltaan määrämittaiset pylväspuut, ajoivat ja parkkasivat ne, sekä lopuksi sutaisivat maahan pantavaan päähän yhtiöltä saatua lahonestoainetta. Omin voimin pantiin pylväät pystyyn, jonka jälkeen yhtiön asentajat huolehtivat lankojen vetämisestä ja talossa sekä muissa rakennuksissa tarvittavista asennuksista. Koillis-Lapin sähkö rakensi kymmenen ensimmäisen vuoden aikana runkolinjaa 558 km. Siirtoväen kylissä Lapajärven jälkeen rakentamissuuntana oli Keminniemi ja sieltä Vittikkoon ja Varvikkoon.
UPO pulsaattori pyykkikone
