Samassa kummussa johon talo rakennettiin, oli toisessa laidassa Vuonnalan vanha niittykota. Siinä oli heinäntekijät yöpynee kun teit heinää Vuonnalan viiden lavon alan niityllä. Joka oli raivattu 1800-luvun alussa. Ei ollut koskematon paikka. Vaan vanha luontaistalouden aikainen luonnonniitty, mikä oli ollut vielä hyvä kasvamaan heinää. Vuonnalan Erkki isäntä poikkesi viisikymmentä luvun alkuvuosina monesti talossa kesillä. Oli liikkeellä jalkapatikassa poropolkuja pitkin Kursusta. Komensi Liisaa ja Viljoa ajamaan kyläläisten lehmät pois niityltä, kun ne tulevat siihen syömään.

   Aikoinaan niittyyn oli johdettu kevät tulvien aikaan vesi Heinäojasta, sen johdosta niitty oli hyväkasvuinen. Ojassa oli pieni koski jonka yläpuolelle oli tehty tammi. Sen niskalta vesi ohjattiin pieneen ojan naveroo, joka oli satakuntametriä pitkä. Oja oli kaivettu käsin hiekkakankaan laitaan, minkä vesi syövytti aikain kuluessa leveäksi kanjoniksi. Hiekka virtasi veden matkassa niityn yläpäähän ja levisi laajalle alueelle. Muodostaen tällä tavalla hyvän kasvualustan luonnonheinille. Tällaisia ojia kutsuttiin käännösojiksi. Niitä tehtiin silloin kun raivattiin niittyjä metsäjängille, joihin voitiin ohjata vettä purosta tai joesta tammeamisen avulla. Kotonani puhuimme kaivosojasta, erikoista vielä oli että ojan toinen laita oli hiekkakangasta ja toinen puoli kutusavikkoa. Kanjoni näkyy maastossa vielä nykyäänkin. Niitty on metsittynyt ja ladot purettu polttopuiksi. Kalle olisi halunnut ostaa niityn sarkamaaksi, mutta Vuonnalan Erkki ei myynyt sitä. Totesi ei niin hyvää niittyä voi myydä. Niityn takana olevien metsäkumpareiden takana oli korpia ja jänkiä, niillä kasvoi isot ja punaposkiset korpihillat.

   Kaikki pellot mitä raivattiin talon ympärille tehtiin käsin Kannot väännettiin kangilla ja sammal hajotettiin kuokan avulla. Heinän siemenet itämään ja hyvin kasvoi heinä, vaikka ei ollut mitään lantaa laittaa maahan. Samoin sarat kuokkivat vaimo Ilja ja poika Viljo kuokilla käsipelissä. Jänkä oli niin märkää ettei sinne olisi ollut menemistäkään millään koneella Sarkoja kuokittiin viisikymmentä luvulla kolme hehtaaria ja kuivanmaan peltoja tehtiin pari hehtaaria. Koneet tulit peltotöihin vasta viisikymmentä luvun viimeisinä vuosina, kun naapuri Siivolan Aate osti Majurin ja siihen tarvittavat peltotyökalut.

   Ensimmäinen navetta oli pieni neljän lehmän ja vasikan hirsinavetta. Samassa rakennuksessa oli sauna ja heinälato. Lehmät olit suomenkarjarotua valkeita lapinlehmiä ja ruskean-valkeankirjavia itä- suomalaiseen rotuun kuuluvia. Evakosta palattaessa oli hankittu uudet lehmät. Ennen sotaa oli karja ollut lapinlehmiä. Kesänavetta ja sikakarsina olit tontin pohjois- itä kulmassa. Siihen mahtui viisi lehmää. Kesäkuun alussa lehmät siirrettiin kesänavettaan ja talvinavetta ja lato pestiin kesäksi. Lehmät laidunsivat alkukesästä Vuonnalan niityssä ja metsissä. Loppukesästä ne kuljetettiin saroille, jotka olit kilometrin päässä talosta. Ne olit tottuneita kulkijoita, oma polku oli maantien laidassa. Illalla kun meni puoli kuuden aikana hakemaan, veräjäpielessä odottivat jo rivissä. Syksyllä vanhat suomenkarja lehmät karkasivat sienien perään. Pisimmillään saatot olla metsässä useamman tunninkin, kun oli saaneet herkutella tulivat kotiin omia aikojaan. . Maito halkaistiin separaattorilla kermaksi ja se lähetettiin Kemijärven meijeriin. Kursuun valmistui meijeri 1959, sen jälkeen maito lähetettiin sinne. Voi kirnuttiin mäntäkirnulla kotona vielä viisikymmentä luvun lopulle saakka. Uusi ajanmukainen 10 lehmän navetta rakennettiin 1962. Traktori ostettiin seuraavana vuonna. Kalle kulki ympärivuotisesti Viljon kanssa rakennustöissä Sallassa. Ensimmäinen auto Popeda oli Viljolla 1961.

Kalle oli timpuri ammatiltaan, omasi synnynnäiset lahjat puusepäksi ja rakentajaksi. Hän oli tullut Lampelaan 1930-luvun puolivälissä. Olin jäänyt enojensa hevosen reestä, kun olivat palaamassa savotalta kotiinsa Kuusamoon Paanajärvelle. Meni Lampelan Erkille hakkaamaan pientä leimikkoa hankikelien aikaan. Keväällä pääsi Sallajoelle uittoon, laski sen matkassa Saijalle. Sieltä palasi Erkille heinämieheksi. Oli hänen töissä useamman vuoden. Löysi elämänkumppanin Iljasta, heidät vihittiin huhtikuussa 1939. Kun savotat loppuivat ja palasit molemmat sieltä kotiin kevättalvella. Tanssi häät pidettiin Iljan kotona Tasalassa.

    Ensimmäisen talonsa rakensivat Sallan Lampelaan vuonna 1939. Vanhasta Lampelan Jussin talosta ostettiin puolet. Pirtin pääty seinään piti ostaa honkia valtion maalta, jotta saatiin yksi puutuva seinä umpeen. Pirtti ja kaksi kamaria siitä tuli. Ikkunapielet ja pokat samoin ovet tekivät Kalle ja Määttä Heikki höyläämällä. Muuri oli muurattu, lattiat enähän keskeneräiset. Kun syttyi talvisota, lähdettiin evakkoon, kaikki kylän rakennukset poltettiin. Toista taloa alettiin rakentaa sota- aikana, sitäkään ei ehditty saada asuttavaan kuntoon kun piti lähteä lopullisesti Lampelasta 1944.

    Elämä oli vaiherikasta, monesti oli aloitettu alusta tyhjin käsin. Kaikki mitä saatiin se oli hankittu kovalla työnteolla ahkeruudella ja säästämällä. Heinäojan talo myytiin 1979 Viljolle ja Sirkalle. Itselle ostettiin kahden huoneen ja keittiön rivitalo asunto Sallan kirkolta ja muutettiin sinne asumaan. Talvet oltiin siellä ja kesäksi tultiin kotiin ns. vanhalle paikalle ja tehtiin talon kesätöitä ja kerättiin marjoja. Työnteko kun oli jäänyt veriin molemmilla. Kalle teki 75 -vuotiaaksi asti täydet työpäivät kesillä. Paljon oli ollut isoja rakennus työmaita omassa pitäjässä joiden rakentamiseen osallistui. Rakennusmestari Raimo Pirttimaan työmailla oli pisimpään. Mittakirvesmiehenä omasi hyvän päässälasku taidon ja päättelykyvyn Osasi suunnitella ja organisoida työt ja tarkka oli kaikessa.

    Hän oli hyvin auttavainen kun joku tarvitsi apua rakentamisessa, moniin talkoisiin osallistui ja osasi neuvoa sen tarpeessa olevaa. Lapsillensa rakensi kaikki leikkikalut puusta, hevosen pari reet, kelkat. autot ja pienet huonekalut. Kesäloma aika heinäkuussa oli kaikkein kiireisintä aikaa piti tehdä talven heinät talon karjalle. Suhtautuminen vieraita ihmisiä kohtaan oli kohteliasta, ei arvostellut kotona työkavereitaan eikä kyläläisiä. Ei valittanut vaivoistaan joita tunsi, yrtti levähtää kun siihen tuli tilaisuus. Osallistui sotainvalidien kuntoutukseen vuodesta 1975 lähtien, joka vuosi kuukauden ajan. Viimeisinä elin vuosina ei halunnut enää lähteä kuntoutettavaksi. Näkö oli silmistä hävennyt ja liikkuminen vaikeutui. Koki kuntoutukset itselleen hyvin tarpeelliseksi. Ainoa asia oli mistä kritisoi oli kuulolaite, joka ei toiminut Aina annettiin vanha entisen tilalle, vaimo Ilja asensi ja viritti niitä yli kymmenen vuoden ajan. Osallistui Sallan Sotainvalidi osaston toimintaan. Seurasi oman ammattialansa kehittymistä koko elämänsä ajan. Kovasti suri kohtaloaan kahtena viimeisenä elinvuotena. Kun ei tiennyt maailman menosta, näön ja kuulon heikkenemisen vuoksi. 31.7.2005. 90-vuotisjuhlissaan Lapajärvellä Tasalassa totesi. Olen paljon nähnyt ja kokenut elämässä. Minä olen valmis jättämään tämän maailman. Olen sopinut kaikki luojani kanssa. Lähtiessään juhlista, halusi käydä vielä kotona. Viimeinen toivomus oli. Käyttäkää minua täällä vielä puulaatikossa.

    Kalle kuoli Itsenäisyyspäivänä 6.12.2005 90 vuoden ikäisenä sotainvalidina. Kovin paikka mihin oli joutunut sodassa rintamalla. Oli Vanhassa Sallassa Kelsinkäisenvaaran taistelut Kuolajärven ja Alakurtin välillä heinäkuussa 1942. Hän haavoittui Kiestingissä syksyllä 1942. Komppanian päällikkö oli lähettänyt sallalaisen Eemeli Heikkilän tarkastamaan vielä kaatuneita sotilaita. Rintaman siirtyessä jo eteenpäin. Käsi oli liikahtanut vielä yhdellä miehellä, siitä oli huomannut täällähän on vielä elävä mies.

    Nosti miehen purilaisiin ja vei hevosella joukkosidonta paikalle. Ensiavun saatua kuljetettiin lentokoneella Kuusamoon ja sieltä Oulun Diakonissa laitoksen sotilassairaalaan. Hän oli haavoittunut suuhun ja oikeaan käteen. Ei osannut puhua kun pääsi kotiin toipumislomalle ja syöminenkin oli vaikeaa. Sota oli jättänyt syvät arvet sieluun, vasta viimeisinä vuosina ennen kuolemaansa pystyi kertomaan kokemuksistaan sodassa.

    Tammikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2006 Oi kallis Suomenmaan soidessa kannettiin Kallen arkku Kursun kirkkoon. Siunauksen toimitti Sallan seurakuntapastori Markku Kananen. Narvan marssin soidessa saatettiin hänet viimeiselle matkalle Kursun hautausmaahan. Muistotilaisuudessa Lapajärvellä Tasalassa laulettiin aluksi Maa on niin kaunis.. Arto ja Tarmo Leinonen lukivat adressit. Helli Varrio lausui kirjoittamansa runon. Meidän laulumme Isänmaalle. Pastori Markku Kananen piti muistopuheen. Veisattiin vanhoja perinteisiä hautajaisvirsiä kanttori Katriina Ahon säestäessä harmonilla. Serkku-poika Vilho Heikkala muisteli Kallen syntymäseutua Vanhaa Kuusamoa, joka jäi toisen maailmansodan rauhan ehdoissa Neuvostoliitolle. Kallen äiti oli syntynyt Paanajärvellä, oli syntyjään Heikkala. Isän ja perheen koti oli ollut Tavajärvellä.

Kirjoitti Kallen poika Seppo Leinonen