Kunniavieraana olivat Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen. Juhlapuhujana Maatalousministeri Viljami Kalliokoski.
Hän oli toista kertaa käymässä Sallassa. Totesi kaiken muuttuneen niistä ajoista ihan täysin, jolloin hän vieraili ensimmäisen kerran Sallassa. Oli jatkosodan aika kesällä 1943, olimme tutustumassa Vanhan Sallan kirkonkylän jälleen rakentamiseen. Samalla matkalla kävimme Lampelan kylässä. Kaksikymmentä vuotta sitten täällä ei ollut ainuttakaan konetta, kaikki maataloustyöt tehtiin käsin.
25 000 näyttelyvierasta ( yli kaksi kertaa Sallan silloinen asukasmäärä).
Peltoala oli kasvanut 630 hehtaarista 7´600 hehtaariin. Eläinkanta 4´600 lehmään, 600 hevoseen, 1´600 lampaaseen, 230 sikaan ja 1´300 kanaa.
Tarkkailtujen karjojen keskituotos oli kohonnut 2´505-106-4,2 – 3´130-140-4,5 –een ja meijeriin toimitettu maitomäärä 8.810 miljoonaa litraan.
Sallan ihme joka tapahtui sodan jälkeen. Asuttamisen, rakentamisen ja maanviljelyn kehittymisen osalta on Suomen historiassa vertaansa vailla oleva teko. Hän kertoi puheessaan vierailusta Lampelaan. Kertoi ristiäisistä, jotka siellä yllättäen järjestettiin Lampelan talossa pienelle tyttö lapselle. Hänet ja Maaherra Hannula valittiin kummeiksi pienokaiselle. Haluaisin tavata kummitytön ja kysyä ovatko lähettämämme paketit tulleet perille, joita vaimoni kanssa lähetimme sodan jälkeen.
Suomeen kasvoi voivuoria
Voivuoria alkoi kasvamaan Suomeen. Isomaassa pitäjän komeimmissa tiilinavetoissa ei niistä ollut tietoakaan. Alettiin puhumaan televisiossa Suomeen kertyvistä voivuorista ja oltiin suuren ongelman edessä koko valtakunnassa. Maatalous oli kehittynyt ja maidosta oli maassa ylituotantoa. Ja voin sanottiin olevan terveydelle vaarallista, sitä ei saa syödä ja se lihottaa. Elintaso Suomessa oli noussut huimaa vauhtia ja ruoka tottumukset menneet epäterveelliseen suuntaan. Oli tapahtunut harkitsematonta. Sitä ei ymmärretty yhdessäkään taloudessa. Torttuja ainakin leivottiin kuten ennenkin. Sallalaiset tortut ilman voita, niitä ei ole olemassakaan.
Maidon tuotantoa päätettiin supistaa Suomessa valtiovallan toimesta. Eduskunnassa säädettiin uusi laki peltojen ja lehmien paketoinnista.
Maksettiin maanviljelijälle muutama vuosi valtion kassasta rahaa suoraan käteen. Kun hän luopui maidon tuotannosta ja heinän viljelystä. Piti solmia ns. paketointi sopimus eli pellot pantiin pakettiin ja lehmät teuraaksi. Lampaille ja poroille sai tehdä heinää pelloilta. Supistukset näkyivät Sallassa navettojen hiljenemisinä ja maitotonkkien joutumisena aittojen ja varastojen nurkkiin.
Siitä alkoi syrjäseutujen kylien kuihtuminen
Pajut kasvaa kuin Prinsessa Ruususen satavuotisessa unessa versovat ruusut.
Maan syrjäisemmillä seuduilla Lapissa ja Kainuussa ei ole toivuttu vieläkään. Uusia elinkeinoja ei ole syntynyt siinä mittakaavassa, jotta voitaisiin turvata pitäjien kehittyminen ja peruspalveluiden säilyminen kirkonkylissä. Edellytyksenä niille on elämän säilyminen syrjäkylillä. Niissä asuu enää ne kaikkein sitkeimmät selviytyjät. Sekä eläkkeelle maailman töistä päässeet entiset kotikyläläiset.
Täällä ei mielestäni arvostettu kotiseutua, kaikki sodanjälkeiset ikäluokat opetettiin ihannoimaan sitä mitä on muualla maailmassa. Se alkoi jo kouluissamme, meidät kasvatettiin työntekijöiksi muualle Suomeen. Ei selviytymään kotiseudulla ja arvostamaan sitä. Vanhemmat olivat eläneet raskaan ja työntäyteisen elämän sodan jälkeen. Ajattelivat emme halua omille lapsille ainakaan samaa. Olihan elinkeino rakenne hyvin kapia alainen. Mutta pohjoisen ihmisen on aina pitänyt omata ja osata monta ammattia joilla selviytyä. Ainakin se pätee syrjäseudulla vielä nytkin.
Hakoteillä ja hukassa on oman kulttuurimme ja elinympäristömme arvostus. Sallalainen Torttu- ja sankikulttuuri on yhtä arvokasta kuin savolaisten kalakukot tai karjalaisten piirakat. Sitä voi verrata Wienin Sachertorttuihin ja muihin herkkuihin. Olen todennut sen monta kertaa ammatissani. Oli taasen yhdet juhlat, arvokkain korkean tason vieras tuli kiittämään. Perunamuusi oli tosi hyvää, miten se on tehty. Vastasin aivan tavanomaisella valmistusmenetelmällä. Perunat ovat Kursussa kasvatettuja puikuloita sekä niiden keitinlientä ja voita. Jos voita ei tarvita kaikkien herkkujen valmistuksessa. Ne syödään kuitenkin sillä höystettynä, kuten kalakukot ja karjalanpiirakat.
Lapinlehmien tuottama voi olisi täällä yhtä erikoista ja eksoottista kuin poronliha. Poronkäristys tehdään nykyisin hyvin yleisesti voihin. Voitaisiin osittain palata elinkeinoissa niiden vahvuuksien pariin, joilla Lapissa on eletty ennenkin. Teollisuus on taajamissamme aika epävarmalla pohjalla. Voita vietiin pororaidolla 1800-luvulla Sallasta Norjaan. Kävin jokin vuosi opintomatkalla Itävallan takapajuisimmalla alueella. Siellä oli tutkittu menneisyyttä ja sen perusteella oli herätetty henkiin monessa kylässä entisiä perinteisiä elinkeinoja. Ne oli kehitetty vastaamaan tämän ajan tarpeita.
