Sallan evakot olit palaamassa kotiseudulleen, vanhojen kylien asukkaat asuit kotiseudulla. Luovutetun Sallan alueen ihmiset olit vielä hajallaan. Suurimman osan asuessa Kemijärven eri kylissä. Työtä oli kaikille tarjolla, oli savotoita, jälleen rakentamista, tietöitä, pellonraivausta ja ojankaivua. Kaikki tehtiin vielä perinteellisin keinoin käsipelissä ja hevosilla. Sirkkelit ja pärehöylät toimit polttomoottoreilla.Tukit kaadettiin justeereilla ja katkottiin pokalla, samoin pöllit. Ne parkattiin käsin kolorauvalla keväällä. Hevosilla ajettiin puut jokivarsien törmille lansseihin. Savotat olivat vuosisadan alussa perustettu hyvien uittojokien varsille. Samoin oli tehtävä sotienkin jälkeisinä vuosinakin.
Sallan eteläosassa Raakunjoen latvat oli tällainen alue. Kemiyhtiöllä oli siellä savotat meneillään. Elettiin talvea 1946-47 Raakunjokivarressa.
Kymppinä oli Hieta - Erkki Morottajasta. Leinosen Kalle hommasi sieltä itselleen hakkurin paikan, vaimon Iljan saadessa kokin paikan. Poika Viljo otettiin matkaan savotalle talveksi, hän oli vasta kuusivuotias. Naapuri kämppä oli Pääpirtti Riutukka, jossa pääkokkina oli Kaira - Aino Sallasta. Kerttu Iljan sisko pääsi hänelle kokin apulaiseksi. Työt alkoi syksyllä marraskuulla jatkuen kesäkuulle. Talvi kokattiin kämpällä, lumien sulattua alkoi uitto. Kokkien työ siirtyi osaksi jokivarteen, keittovehkeinä olit rautaiset pömpelit. Tämän jälkeen oli vielä niitynlakaisu, joka oli naisten tehtävä. Niitä tulit lähikylien tyttäret lakaisemaan varpuluuvilla. Niityt olit talvella lansseina, tukista ja pölleistä varisi parkkia. Näiltä nautinta niityiltä teit talolliset kesällä heinää lehmilleen. Parkit ja roskat piti laasta pois jotta ne ei estäneet heinän kasvua, se oli savotan ylläpitäjän kustannettava.
Työnjohtaja Hieta-Erkki oli kova jutun kertoja.
Kysäsi kerran: "Ookkona Kerttu kuullut tätä juttua?"
Morottajan miehet oli palanneet jouluksi savotalta kotiinsa, olit kertyneet kaikki pyhäaamuna Alapin pirttiin.
Kovasti kehuit kaataneen tukkia ja ajaneen isoja kuormia hevosilla. Vanhemmat ukot puhuit vielä toisilleen.
"Kyllä siellä on hyvät pömpelit, ei ole missähän ennen semmoisia ollut. Samalla vejit holokki Saimaata ja Työmiestä, että pirtti oli savusta sinisenä."
Talon vanha isäntä kuunteli, ja samalla itekki imi piippussaan Jymyä minkä kerkesi. Oli kova tupakkamies, nakkasi piipunperäkki suuhunsa ja päälle puri pikanälliä. Kaivo lompsansa piirongin loovasta ja sano.
"Tuokaa mullekki sieltä savotankaupasta satasella sitä pömpeliä, kun se kerran on niin hyvää."
"Sitä ei ole täällä myytävänä missähän kaupassa" tuumi ukko... Hän kun luuli pömpeliä holkkitupakaksi.
Kertun tehtävänä oli hakia Riutukalle maitoa kolmen kilometrin päästä Luppolan talosta.
Näiltä reissuilta lähti paluumatkalle saattomieheksi pimeälle mettätaipaleelle, talon poika Veikko. Hän oli Maria ja Risto Oivan nuorin poika. Rakkaus syttyi Lupporämiässä ikivanhain naavakuusten suojassa. Kihlat ostettiin seuraavana syksynä Kemijärveltä. Veikko oli armeijassa, vihille päätettiin mennä vasta sen jälkeen tulevana keväänä. Kerttu halusi häidensä pitopaikaksi Kursun Kansantalon. Hän tykkäsi tanssimisesta, oli selvää että niistä tuli tanssihäät. Tanssi oli jäänyt veriin jo sota-aikana Lampelassa. Kylässä oli ollut nuoria Sinisenprikaatin poikia, heidän kanssa oli tanssittu saksalaisten parakkitansseissa. Yksi prikaatin pojista oli pyörittänyt Kerttua jo monena iltana useamman pelin. - Siihen se kuitenkin jäi, tuli kaikilla lähtö sieltä heti syksyllä. Nuorihan minä vielä olin, vasta vähän yli kuuventoista. Ne pojat olit komeita ja mukavia.
Sodan jälkeen kaikki tavara oli säännöstelyn alaista eli kortilla. Kahvin ostamista varten sai ylimääräisiä kuponkeja häitä pidettäessä.
Toki sitä piti ostaa mustasta pörssistä samaten kuin sokeria. Kananmunat oli kortilla, samoin vehnäjauhot. Voita oli omasta takaa, kun oli omia lehmiä. Kaikesta tavarasta oli pulaa. Hääpuku saatiin lainaksi Pohjolan Hilkalta Halosenrannalta. Hän oli Kertun äidin Edlan rippikoulukaverin, Pohojolan Selman miniä. Vihitty valokuvaaja Arvi Pohjolan kansa edellisenä vuonna. Hääpäiväksi sovittiin papin kanssa 11. päivä huhtikuuta. Kansantalo varattiin ja soittajaksi pyydettiin Harjulan Esko Tonkopurolta. Ilja leipoi nisut Halosenrannalla. Lehikoisen Toivo ja Milja asuit Kansantalolla talonmiehen asunnossa, Miljaa pyydettiin tarjoilijaksi. Miljoonapirtiltä tuotiin hääpäivän aamuna voit, maidot ja lihat lihakeittoa varten. Sulhasen suku tuli Tonkopurolta kuorma-autolla. Auton lavalla oli miehet ottaneet napantereita lämmikkeeksi, olivat jo juhlatunnelmissa tullessa.
Pappi Sulo Isokoski tuli puolenpäivän aikaan ja vihkiminen suoritettiin Kansatalon salissa.
Häämarssia ei saanut soittaa haitarilla, papin kieltäessä sen, soittajan häneltä sitä tiedustellessa. Sen jälkeen tarjottiin lihakeittoa, rieskaa ja ruisleipää ja kotona kirnuttua voita. Kahvia, juustoa, torttuja, kranssia, pikkuleipiä ja täytekakkua oli tarjolla koko päivän. Viinaa ei tarjottu talon puolesta. Oli tapana joka sitä halusi, toi oman pullon tai useammankin tullessaan. Ryyppyjä tarjoiltiin kavereille ulkona nurkan takana suoraan pullon suusta ja siemaistiinpa siitä itsekin kulauksia. Lähin viinakauppa oli silloin Rovaniemellä. Viinaa sai ostaa yhdellä kerralla yhden lastin, joka oli neljä puolenlitran pulloa kirkasta viinaa. Lisäksi piti olla henkilökohtainen viinakortti jokaisella henkilöllä joka asioi Alkon liikkeessä.
