Salla vallattiin takaisin kesällä 1941
Miehet lähti syyskesällä Lampelaan, kun se suinkin oli mahdollista. Siivolan Herma, Lampelan Oskari, Benja ja Erkki. Siivolan Heino, Lampelan Janne ja Matti. Siivolan Jaakko ja Lampelan Eeti. Sekä heidän poikiaan jotka vielä eivät olleet palvelusikäisiä rintamalle. Kylässä oli toiminut venäläisten huoltokeskus. Tasalan pelloilla oli ollut viisitoista parakkia, päärakennuksen paikalla leipomo. Venäläisillä oli jäänyt kaksi lehmää samoin mullikoita, koiria ja kissoja. Niemelän kaivon päälle olivat rakentaneet hyyssikän. Samaten oli jäänyt yksi iso korsu ja muutamia pienempiä. Isossa korsussa piettiin lehmiä, sitten kun ne tuotiin.
Ensitöikseen piti alkaa suunnittelemaan asuin rakennuksia. Jotta selvittiin tulevan talven yli. Niemelään tehtiin väliaikainen mökki, jossa porukalla asuttiin. Venäläiset olivat polttaneet kaikki rakennuksensa lähtiessään. Aluksi asuttiin venäläisiltä jääneessä korsussa. Syväojalle tuotiin kenttäsirkkeli millä sahattiin rakennuspuita jo syksyllä.
Saksalaisilla oli vartioasema ja vartiotorni kylän laidalla, Sallasta tullessa. Siinä oli kymmenkunta sotilasta vartioimassa kylää ja sen ympäristöä. Niemelässä ja Tasalassa muutettiin talojen paikkaa ylemmäs järvestä. Olit venäläiset sotkeneet kaivot. Sekä haluttiin rakentaa tien laitaan. Lampelaan rakensivat saksalaiset maantien. Ennen Talvisotaa oli vain kärrytie kylästä Sallan kirkolle.
Kevään ja kesän 1942 aikana rakennettiin kylän puolelle. Harju ja Tasala, Lampelan veljekset Erkki, Benja ja Oskari rakensit talot, sekä Halsinaho. Salamiseen ja Ahoon tehtiin pienet väliaikaiset mökit. Siivolanvaaraan ei rakennettu syrjäisen sijaintinsa ja partisaani vaaran vuoksi. Rakentaminen perustui ikivanhoihin tekniikoihin, talot salvettiin hirrestä ja katot tehtiin päreistä. Rakennustarvikkeita oli saatavilla niukasti. Ikkunat saatiin hankituksi asuinrakennuksiin samoin ovet. Tehtiin itse yksinkertaiset huonekalut. Uudet lehmät ja hevoset oli hankittu evakkoreissulla, ne tuotiin alkukesästä.
Elämää rintaman tuntumassa
Niemelään valmistui vuoden 1943 aikana uusi päärakennus. Pidettiin tupaantuliaiset uudessa pirtissä, oli kutsuttu saksalaisen vartion miehetkin. Käskettiin saksalaiset vuorollaan kahvipöytään. Istut pöytään söit ja joit niin kauan, että nisu- ja torttuvati sekä juustolautaset olit tyhjiä. Sanottiin heillä olevan sellainen tapa, juhlissa syödään kaikki mitä tarjolla on. Oli epäkohteliasta talonväkiä kohtaan jättää tarjotut pöydän antimet nauttimatta.
Yhtenä heinäkuun päivänä ajoi Tasalan pihaan linja-auto. Vieraat laskeutuvat autosta kartanolle.
Oli Maaherra Uuno Hannula, Maatalousneuvos ja kansanedustaja Viljami Kalliokoski ja parikymmentä muuta virkamiestä. Kirkkoherra Erkki Koiviston toimiessa seurueen oppaana. Olivat tulleet tutustumaan Sallaan ja sen jälleen rakentamiseen. Sallasta ajettiin Lampelaan. Kylään oli sota-aikana tehty kymmenkunta uutta taloa. Tultiin niitä katsomaan ja miten pärjätään sodan jaloissa. Kauniiksi kehuivat vieraat kylää ja sitä ympäröivää luontoa.
Eedla pyysi kirkkoherraa kastamaan lapsen. Martta oli saanut tyttären kesäkuussa Kursun synnytyslaitoksella.
Koiviston kirjoittaessa lapsen tietoja ylös ja kysyy. - Ketä tulee lapselle kummeiksi.
Mihin vieraat ehdottavat. - Laitetaan heistä lapselle tarpeellinen määrä kummeja.
Kummeiksi nimettiin Maaherra Hannula ja Maatalousneuvos Kalliokoski.
Tytär sai kasteessa nimen Kaarina. Onneksi oli kahvia talossa. Saatiin vieraille kahvit keitettyä sekä tarjottua ne räiskäleitten kanssa. Lapsen isän Uuno Mattilan päästessä rintamalta lomalle, haki hän perheensä kotikylään Onkamoon.
Vuosnasta pyydettiin syksyisin siikoja suurimmat oli 5 kg painoisia. Hirviä tuli Sallajoki vuomaan, kaikkosit länteen idempänä olevaa rintamaa. Lihaa oli roikkumassa syksyllä -43 yksi pölkkylavollinen. Hirren rakoja piti heinillä tilkitä, jottei olisi lihat näkyneet. Kaikki kyläläiset niitä sait ja söit.
Saksalaisilta vaihdettiin maidolla, voilla ja linnuilla, leipää, sokeria, kahvia ja joskus pullollinen
konjakkia. Perunat ja ohra kasvoit omissa pelloissa kahtena kesänä. Sekä kaikki muu tavara mikä saatiin ostettua korttiannoksina kirkonkylän kaupoista. Kemijärveltä sai ostaa tavaraa mustasta pörssistä, mitä muuten ei saatu hankituksi. Kaikesta jokapäiväiseen elämään liittyvistä tavaroista, kuten vaatteista, kengistä, saippuasta oli pula. Oli paperista tehtyjä puupohjallisia kenkiä, jotka ei saaneet kastua, koska sen jälkeen niistä irtosivat pohjat.
Reeti Anttila, kuuluisa karhunpyytäjä ja muunkin metsän riistan saamamies.
Oli Kemijärvellä käymässä, tuttu poliisi oli tullut kyselemään.
- Paljonko lampelalaiset ovat saaneet hirviä tapetuksi. Johon oli Anttila vastannut.
- No montako teillä on pois karjasta.
Siihen oli loppunut se kuulustelu hirvenpyynnistä. Anttila oli taitava metsästäjä, pyydysti karhuja, näätiä, kettuja ja ahmoja. Ja kaikkea pienriistaa. Hän asui perheensä kanssa ennen sotaa Kuolajärvellä. Vaimo hänellä oli Lampelan Jussin tytär Kaisa Maria. Anttila itse oli syntyisin Onkamosta Matti Heikki Anttilan poika. Tasalan emännän Edlan veli. Anttilaa kutsuttiin yleisesti Hirvi Anttilaksi, myöhemmin se muuttui Karhu Anttilaksi. Hän järjesti karhun pyyntiä suoraa pesältä kevät hankien aikaan.
Muut pyytömiehet olit yleensä näissä karhujahdeissa isokenkäisiä.
