Pettuleipä ja Suomen itsenäistyminen
Sitten tuli pula aika. Jauhojakin saatiin vain määrätty grammamäärä perhettä kohti. Se oli silloin 1918 vuosiluvulla. Kotona saatiin kyllä perunaa omasta maasta ja kalaa pyydettiin järvestä. Syksyisin poimittiin marjoja, niistä tehtiin monenlaista ruokaa. Olihan se hyvä ruoanjatko. Kalastusta harjoitettiin vain kesäisin pyydettiin haukia, ahventa ja särkiä. Jotka sitten suolattiin ja pantiin kylmään kellariin,
pakastimia ei siihen aikaan ollut. Maitoakaan ei liiemmälti ollut. Pari lehmänkantturaa, joista pidettiin huolta. Ainakin lapset saivat maitotilkan. Metsänriistaa, lintuja pyydettiin ansoilla, olihan sekin lisänä.
Silloin nälkä aikana piti panna pettua taikinan sekaan leivänteossa. Meitä oli silloin viisi lasta ja äidillä oli usein kyynel silmissä, kun isä oli siellä Näsössä metsätöissä. Sitten taas isä oli lähdössä sinne Venäjän Näsöön metsätöihin. Silloin suljettiin raja eikä hän päässyt rajan ylitse. Onnekseen hän jäi Suomen puolelle. Mutta ne jotka ehtivät ylittää rajan ennen sen sulkeutumista, joutuvat kovia kokemaan.
Eivätkä päässeet takaisin Suomeen, vaikka olisivat kuinka yrittäneet. He joutuivat viettämään siellä kolme vuotta, ennen kuin ensimmäiset pääsivät takaisin Suomeen. Se oli isän onneksi, että myöhästyi rajan ylityksessä.
Isä teki metsätöitä, milloin niitä sai ja muulloin korjaili ihmisille kenkiä ja teki uusia. Joskus kävi niinkin, että kun talossa teurastettiin lehmä tai mullikka. Niin siitä otettiin nahka joka parkittiin ja siitä tehtiin kenkiä koko talonväelle. Isä viipyi talossa niin kauan että kaikille tuli tehtyä jalkineet. Omille lapsille hän huolehti jalkineet aina, kun niitä tarvittiin. Vaikka aina ei ollut kunnon raaka ainetta, joskus ne tehtiin vanhoista sarkavaatteista.
Sen pettuleipä ajan minä kanssa muistan. Jauhojen sekaan laitettiin pettua ja vatkattiin taikinaksi. Jos jauhoja oli liian vähän, niin taikina ei pysynyt koossa. Silloin taikina ainekset laitettiin pannulle ja paistettiin siinä. Pettuhan oli petäjän kuorta ja haapaa. Se petäjänpinta parkin alla oli parasta pettuainetta. Pihkan takia ainekset pantiin harvaan säkkiin ja valeltiin lämpimällä vedellä. Pihkanmaun poistamiseksi. Suuressa nälässä sitä piti syödä, vaikka ei se hyvältä maistunut. Kaikesta huolimatta me elettiin jokseenkin terveinä.
Pikkuasioissa ei turvauduttu lääkärin apuun, lääkäriin oli 80 km matkaa. Kotikonstilla ne vaivat yritettiin parantaa. Sauna oli hyvä parannuskeino moneen vaivaan. Hierominen ja kuppaus olivat myös hyvin usein käytettyjä hoitokeinoja. Kerrankin kun oltiin atimoissa Hirvasvaaralla. Niin minulla tuli kova hammassärky. Kuppaamalla sekin parani sillä reissulla. Ja savotan kämpällä sattui semmoinen tapaus. Minun velimiehellä oli kova hammassärky, se parani kun hänen peukalohankaa hierottiin voimakkaasti.
Suomen itsenäisyydestä puhuttiin kotona ja sitä pidettiin hyvänä asiana. Ja sen merkitys kyllä ymmärrettiin. Minä kun tulin koulu ikään, niin sain käydä rippikoulun. Ei minulla muuta koulusivistystä sitten olekaan. Siihen aikaan Ovaskaisen Lyyti piti kylissä kiertokoulua. Pari viikkoa aina kylässä. - Minä en käynyt kierto koulua yhtään päivää. Ovaskaisen Lyyti laittoi meille kirjanipun Sallasta isän mukana, hänen ollessa siellä työreissulla. Äiti se opetti meitä lukemaan kotona, hän olikin hyvä siinä. Äiti oli joskus ollut kiertokoulun opettajan sijaisena. Lukutaidon minä opin oikein hyvin, ja kirjoittamaan opin myös. Joskus naapurit ihmettelivät, että onpa poika hyvä lukemaan.
Luin katkismustakin ihan suoraan kirjasta, ei se tuottanut minulle vaikeuksia.
Läskikapina 1922
Silloin läskikapinan aikoihin olin vielä poikanen, mutta muistan kuitenkin muutamia asioita joista silloin puhuttiin. Sitä johti kuuleman mukaan joku Jahvetti Moilanen. Hän sai silloin matkaansa muitakin savotan työmiehiä. Ja savotan miesten piti lähteä niitä Läskikapinassa mukana olleita miehiä kyytiin rajan taa. Yksi Marjatta Kallekin, joka oli meidän naapuri Sallantien varressa. Hänellä kun oli kaksi hevosta, Sen oli lähdettävä rajan taa reissuun. Se oli määräys, eikä pyyntö. Kursun kylästä yksi Keränen oli kovasti lyönny hanttiin.
Että hän ei lähde kyytimieheksi. Mutta ne oli sanoneet sille. - Kuulehan sinä saat viedä meidät kauaksikin. Niin se oli sitten lähdettävä, ei siinä mikään auttanut. Eikä ne siltä reissulta palaneet!
Rippikoulussa Vanhan Sallan kirkolla
Äitihän oli Kauhavalta lähtöisin ja isä Nurmeksesta. Minä olin jo kuudentoista, kun menin rippikouluun Sallan kirkolle. Siellä luettiin kovasti katkismusta ja uskontoa. Opettajana oli pappi Hietalahti, joka sitä rippikoulua piti. Siellä rippikoulussa oli muitakin tuttuja poikia Kursun perältä ja Sallasta. Ei siellä koti ikävä ehtinyt vaivata.
Minun vanhempani eivät olleet mitään hartaita uskovaisia. Silti meillä kunnioitettiin lakia ja hyviä tapoja. Minä uskon että todellinen uskovainen ihminen on varmaan hyvä esimerkki muille. Saattaa se uskontokin olla hyvää ja fiksua. Sanon tämän vain omasta puolestani. Minulla ei oman eukon kanssa ole koskaan ollut pahoja riitoja eikä erimielisyyksiä. Meillä on viisi lasta ja me kunnioitamme niitä, samoten he kunnioittavat meitä. Ja oikein hyvin olemme tulleet toimeen keskenämme.
Jo lapsuuskodissa saatiin lapset pienenä sanankuuliaisiksi ja kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Muistan kun isävainajalla oli sellainen suutaripöytä, jossa oli kaikenlaista pikkutavaraa pöydällä. Kun lapsi meni siihen pöydän viereen, niin isän ei tarvinnut kuin katsoa lasta, niin se ei koskenut niihin tavaroihin. Lapsi ymmärsi jo katseesta että niihin tavaroihin ei saanut koskea. Kun lapsi nousee ja rupeaa puuta vasten kävelemään, niin se jo silloin ymmärtää hyvän ja pahan. Ei sitä tarvitse alinomaa olla komentamassa.
Ei minunkaan ole tarvinnut lapsiani kovasti kieltää. Vanhemmistani minulla on jäänyt kaunis muisto. Minäpä muistelen tämmöisenkin tapauksen! Minä lähdin maaseutu poikana Lappeenrantaan sotaväkeen 1930 vuosiluvulla. Ratsuväkeen ja viestikomppaniaan. Kun äiti minut hyvästeli lähtiessäni, niin hän sanoi. Kun sinä poikani kaupungin naisista ja viinasta pysyt erillään, niin kyllä sinä pärjäät. Se oli kauniisti sanottu! Minä olen omillekin lapsilleni sanonut samat sanat ja muillekin. Se oli erilaista aikaa silloin, kun minä olin nuori.
Nuorempana minä olin kova tanssimies, eikä minulla ollut alkoholi ongelmia koskaan. Äiti oli hyvä laulamaan, ja niin olen minäkin. Äidillä oli tapanaan, lapsia sylissään hyssyttäessä laulaa sellaista lorua.
" Eikä ne käy ämmäksenne seinustalla seisoa,
kunnes ne taitaa tahin mukaan jalkojansa heiluttaa.
Siitä ne tulee sekaannukset, myös monet kompastukset.
Raitila raitila rallanlei. Raitila raitila rallanlei. "
Joulua vietettiin ihan kotoisesti. Kuusi haettiin metsästä ja koristeltiin, mitä nyt vähän oli koristeita. Mutta vaatimatonta se oli siihen aikaan.
Jouluherkkuja ei juuri ollut, no pullaa joskus. En muista silloin olleen joulukinkkuakaan joulupöydässä.
