Sallan lukkarina oli äidin veli Aadolf Lepistö
Minä olen syntynyt silloin kun Sallan ja Kuolajärven välillä oli vain polku. Ei kunnon tietä, se oli vuosi 1912. Minun eno, Lepistö oli tullut Sallaan Lukkariksi sinä vuonna. Se kun tuli sellaisena kirjanoppineena miehenä tänne. Vähän on ollut lukutaitoisia täällä silloin. Hän otti lakiasioita hoitaakseen ihmisiltä, sinne pöytälaatikkoon ne joutuivat. Piti siellä niitä vuosikausia ja otti ihmisiltä rahat. Jotka muka menivät lakiasioiden hoitoon. Eikö mitä! Sen kun vaan huiputti ihmisiä. Ei se niitä asioita käyttänytkään käräjillä. Lypsi vain lisää rahaa niillä. Niin kerrankin oli ollut joku viskaali kaverina siellä virastossa. Tuutikylän mies oli tullut kyselemään, että miten ne hänen asiat edistyvät siellä käräjillä. Lepistö oli vastannut. Ei se ihan selvää vielä ole, mutta anna parikymppiä rahaa niin katsotaan sitä sitten myöhemmin. Mutta sitten kun se ukko oli mennyt pois, Lepistö oli sanonut kaverilleen. Ei veikkonen, ne on vielä pöytälaatikossa sen paperit.
Sitten on vielä semmoinenkin tapaus, silloin oli vielä rajankulku vapaa. Yks ukko toi härkäporolla pirtulastin rajan takaa. Ja kätki sen hautausmaalle Sallassa. Lepistön Adolf oli nähnyt sen ja varasti ne pirtut. Hän kai sitten kavereidensa kanssa joi ne viinat. Jutut kertoo että se oli kai yksi syy seuraaviin tapahtumiin. Ukko oli pannut asian korvantaa. Seuraavan kerran kun Lepistö lähti taas polkua myöten kävelemään kohti Kuolajärveä. Ukko olikin polun varressa vahtaamassa ja ampui Lepistöä. Hän oli aikaisemmin raivannut suoran linjan risuista vapaaksi. Ollen itse juurikan takana pyssyn kanssa vahdissa, josta oli ampunut. Sekin asia meni kuin hohtimet kaivoon! Joitakin oli kyllä kuulusteltu mutta mitään virallista tietoa ei kuulunut. Vaikka siitä ampumapaikalta oli ollut selvät jalanjäljet, johtaen tiettyyn paikkaan. Silloin oli suot ja rahkalikot olleet jo vähän kohmetuksessa. Yleisesti kuiskailtiin että sen teon tekijä olisi ollut samainen pirtun kuljettaja. Lepistön leski oli kertonut, miehen maatessa sairaalassa viimeisiään vedellen. Että kylläpä minä sain rauhassa nukkua pitkästä aikaa.
Leski meni sitten Amerikkaan neljän lapsensa kanssa, kun oli nostanut miehensä vakuutusrahat 75000 mk. Niillä oli kuulemma oikein huonot välit perheessä, sillä Lepistöllä.
13 vanhana lähdin metsätöihin veljeni Viljon kanssa
Minä olen lähtenyt jo kolmentoista vanhana metsätöihin, veljeni Viljon kanssa. Se oli Kemijärven Räisälän takana Köystämö niminen paikka. Siitä asti sitä on ollut sitä raskasta työtä. Siellä Köystämössä työ oli raskasta, jopa äitiä tahtoi tulla ikävä, olinhan vasta 13 vuoden vanha poikanen. Olosuhteet olivat ankeat, ei ollut kokkia eikä keittiötä jossa laittaa ruokaa. Siinä kaminan päällä sitä yritettiin keittää,
kuka mitäkin. Enimmäkseen lihaa ja pottuja, ne oli pääasiassa mitä laitettiin.
Jokainen hevosporukka keitti itse ruokansa. Porukkaan kuului tavallisesti hevosmies ja kaksi hakkuria. Paljon oli pakkia ja kattiloita kaminan päällä aamusella, ennen töihin lähtöä. Palstassa isommat puut kaadettiin justeerilla. Sahan toisessa päässä oli Viljo ja minä
toisessa päässä vetelemässä. Pienemmät puut kaadettiin pokasahalla. jota käytettiin puiden katkomiseen määrämittaisiksi. Justeeri oli pääasiassa tyvestä kaatamista varten. Velimiehen ollessa hevosmiehelle kuormaa panemassa kaverina, minä karsiskelin kaadettuja runkoja kirveellä. Pimiästä pimeään sitä painettiin. niin kauan kun sitä näki. Se tuli kova nälkä iltaa kohti. Ei silloin kuljetettu kahvipannua mukana metsään. Syömättä ja juomatta siellä oltiin koko päivä. Kyllä sitä oltiin väsyksissä illalla, hyvä että jaksoi syödä ja painua peskalle, odottamaan aamua.
Savotalla ei ollut saunaa. Lähin sauna oli kahdeksan kilometrin päässä. En minä jaksanut lähteä saunomaan niin kauas. Velipoika kävi muutaman kerran siellä saunomassa kun oli muonanhaku reissulla. Koko kämpän väessä oli paljon täitä, niitä ne miehet iltaisin nakkoivat kamiinanpäälle kärventymään. Kyllä ne täit kotona saatiin kuriin, kun meillä oli hyvä sauna jossa kylpöä. Niin siellä tukkikämpällä oli kymmenen hevosmiestä ja jokaisella oli ainakin kaksi hakkuria. Se ensimmäinen tukkisavotta, jossa olin, kesti kaksi kuukautta. Kotona ei koko savotan aikana käyty. Siellä oltiin niin pitkään kuin savottaa kesti, eli koko savotan ajan.
Minä olin Vuotosjoella uitossa, siellä joutui valvomaan joskus pitkiäkin rupiamia. Parhaalla kertaa minäkin jouduin valvomaan 3 vuorokautta, lopussa ei enään tahtonut silmät pysyä auki, sitä väsyi niin. Kun pysähtyi ja jäi katsomaan jokea niin se näytti kuin puut olisi uineet vastavirtaan. Kiire oli, kun piti ehtiä ettei vesivarastot ehdi loppua ennen kuin tukit on uitettu jokisuulle. Silloin olin jo 18 vuotias.
Silloin minulla oli mukana myös nuorempi veli. Onni, joka on kaatunut rintamalla, sota aikana. Se uitto kesti silloin , toista kuukautta. Teltassa siellä yövyttiin, mutta vonkamiehet yöpyi laavulla jokivarressa vonkapaikallaan. Jokaisella oli repussaan ruokatarvikkeet ja ruukin pirtiltä käytiin ostamassa lisää sapuskaa.
Vaikka Lapajärvi on puolikymmentä kilometriä sivussa valtatiestä, niin meillä oli silti hyvä yhteys naapureiden kanssa. Kursun kylästäkin, on yli kymmenen kilometriä meille, kävivät usein kyläilemässä. Milloin hevoskyytillä ja jalkasinkin. Kävellen yli Tuohivaaran kesätietä pitkin. Ennen kaikkea salmivaaralaiset! Ne kulkivat kalastamassa Lapajärvellä kesäisin, pyytivät kalaa niin paljon, että pärjäsivät yli talvenkin suolakalassa. Poikkesivat kylässä ja olivat usein yötäkin meillä isossa pirtissä.
