Armeijassa Lappeenrannassa
Kun olin sotaväessä Lappeenrannassa, niin mikäs siinä muuten, mutta siitä simputtamisesta minä en tykännyt. Kun konttauttivat pitkin petin alustaa ja sivaltaa leijonavyöllä persuuksiin, siihen ei tarvinnut olla mitään syytäkään. Se oli aivan yleistä siellä se tyhjä simputtaminen. Palvelus aikana sen niinkin ymmärsi mutta kun sitä jatkettiin vielä vapaa ajallakin, se ei minun mielestä ole tarpeen.
Sellainen käytäntö oli aivan yleistä siellä, eikä siihen puuttunut kukaan.
Kun mentiin armeijaan alokkaaksi, niin ensimmäiseksi ajettiin tukka paljaaksi, totta ne siitä näki kuka on alokas. Jos sattui joku esimies näkemään että piti kättä taskussa, tai oli unohtunut nappi auki. Niin siitä joutui ompelemaan taskunsuun kiinni toistaiseksi, itse se oli ommeltava.
Kuri ja järjestys se kyllä pitää olla armeijassa, mutta sellainen tyhjänpäiväinen simputtaminen on jo liikaa. Ei sellainen minun mielestäni sovi armeijaan. Jo vanhempana sotamiehenäkin kun oli tukkakin jo kasvanut. Se saatettiin leikata pois, aivan kaljuksi. Siitä syystä kun oli sattunut tekemään jonkun pienen rikkeen. Sellaista se oli Lappeenrannassa ratsuväessä alokas aikana. Sitten myöhemmin, kun oli jo alokasajan suorittanut, olo oli siedettävämpää, jos hoiti huolella tehtävänsä. Minullekin tuli kerran 15 kertaa ylimääräinen tallivuoro. Kun ruokapöytää ohittaessa nappasin siitä vanikkapalan. Sitä ei alokasaikana tuntunut saavan koskaan tarpeeksi ruokaa.
Armeijassa ollessa minä tykkäsin laulaa mielelläni, ja laulelen vieläkin aika usein. Laulan yhden värsyn, jota siellä Lappeenrannassa laulettiin paljonkin. Näin se menee.
"Armaani kanssa kahden kuljin, on kesä lauha tyyni yö.
Kätensä pienen käteeni suljen ja melkein kuulen kun sydän lyö.
Ympärillämme tuoksuu ruusut ja satakielen laulu soi.
Taivaalla loistaa täysi kuu , kanssamme luonto unelmoi. "
Kyllä minä olen silti sotaväkireissua muistellut. Minä olen kovasti rauhaa rakastava ihminen. Mutta siitä minä en tykkää, nuoret miehet kieltäytyvät asevelvollisuuden suorittamisesta. Kyllä meillä jokaisen pitäisi ymmärtää velvollisuutensa. Vuonna 1934 minun sotaväkireissu loppui ja papereihin merkittiin että. Kahdenvuoden päästä pitää käydä kertausharjoituksessa. Niin sitten aikanaan kävin sielläkin, sehän oli sellaista vanhan kertausta. Ei se minusta mitenkään vastenmielistä ollut.
Vaimoni isä Pålman ammuttiin Kursussa
Olin mennyt naimisiin jo ennen sotaa. Vaimoni Helmi on omaa sukuaan Pålman. Sallaan he oli tulleet aikoinaan Viitasaarelta. Ikävä tapaus sattui, tämä vaimon isä ammuttiin Kursun kylässä seinän läpi. Se oli sellainen tapaus, että yksi Kotajärvi ja tämä Pålmanni keittivät pontikkaa porukalla. Ja siitä oli sitten tullut riitaa. Nehän kiusasivat yhtä Anttia. Eräänä iltana Kotajärvi ja Pålmanni menivät tämän Antin kotiin, tarkoituksena antaa selkään Antille. Antti kielsi heitä tulemasta, sanoen vielä. - Menkää pois, minä olen kotona vaimon ja lasten kanssa. Mutta ne eivät uskoneet. Antti ampui niitä suojeluskunta kiväärillä seinän läpi. Luoti osui Pålmanniin, pari vuorokautta hän oli elänyt vielä sen jälkeen. Kuoli saamiinsa vammoihin. Siitä ei tullut ampujalle kuin 8 kuukautta vankeutta. Minun velipoika oli ollut siinä lähellä, kun Antti oli tehnyt latausliikkeen. Hän oli sanonut kaverilleen. - Lähdetään se ampuu. Siihen se lattialle oli Pålmanni kaatunut kun Antti ampui.
Verta ja puunsälöjä oli tarttunut vaatteisiin.
